Ala-Temmeksen kyläyhdistys
Ala-Temmeksen kyläyhdistyksen tavoitteena on pitää Ala-Temmeksen kylä vireänä ja viihtyisänä paikkana asua. Yhdistys järjestää tapahtumia ympäri vuoden niin lapsille kuin aikuisillekin. Ala-Temmeksellä on yhdistyksen toimesta pidetty mm. talvitapahtumia, kirpputoreja, lauantaitansseja, liikuntatapahtumia ja "kylisiltoja".
Kyläyhdistys on toiminut ensimmäisen kerran 80- ja 90-luvulla. 90-luvulla järjestettiin majoituspalvelua ja Vilimivestivaaleja yhdessä Ala-Temmeksen Kylälomien kanssa.
Vuonna 2006 kyläyhdistys päätettiin herättää uudelleen, ja uuden hallituksen myötä yhdistys rekisteröitiin. Ensimmäiseksi projektiksi valittiin nuorisoseurantalon remontin loppuun saattaminen ja kunnostus Kylätaloksi.
Kesäkuussa 2019 kyläyhdistys sai Nouseva Rannikkoseutu ry:ltä myönteisen vastauksen lähiliikuntapaikkahankehakemukseen. Heinäkuussa aloitettiin jokaviikkoiset talkoot, joilla rakennettiin yhdessä Sykepuistoa entisen Lakeuden koulun pihapiiriin.
Kyläyhdistys tiedottaa tapahtumista ja muusta ajankohtaisesta Facebookissa ja Instagramissa. Facebookilla kyläyhdistys löytyy Ala-Temmeksen kylätalo -nimellä, Instagramissa kyläyhdistyksen omalla nimellä.